KanavapaketitKanavapaketti.org pyrkii tarjoamaan Suomen kattavimman tietopaketin erilaisista tarjolla olevista kanavapaketeista, jotka vaihtelevat suuresti sekä kanavavalikoimaltaan että hinnaltaan. Osa kanavapaketeista on myös saatavilla ainoastaan joko antenni- tai kaapelitalouksiin, joten on tärkeää aina selvittää ensin, mitä vaihtoehtoja itselläsi kanavapakettia valitessa on.

Kanavapaketit Suomessa

Suomessa on kolme erityisen tunnettua kanavapakettia, jotka ovat: Canal Digital, Plus TV ja TV Viihde.

Suurin syy kanavapakettien hankkimiselle on se, että Suomessa peruskanavilta näkyy yleensä todella harvoin mitään mielenkiintoista ja katsomisen arvoista ohjelmaa, vaan ainoastaan maksullisilla kanavilla näytetään uusimmat sarjat, elokuvat ja kiinnostavimmat urheilutapahtumat. Trendinä on, että yhä useammat aiemmin ilmaiskanavilla näytetyt urheilutapahtumatkin siirtyvät maksullisille kanaville. Esimerkiksi SM-Liiga, NHL, Valioliiga ja Formula 1 eivät ole enää pitkään aikaan näkyneet ilmaiskanavilta.

Maksulliset kanavapaketit tarjoavat myös paljon musiikkikanavia ja laatudokumentteja, jotka yleensä tekevät television katsomisesta huomattavasti viihtyisämpää ja joskus jopa hyödyllisempää maailman menosta kiinnostuneille ihmisille.

Kuvanlaatu on yleensä todella surkea suomalaisilla ilmaiskanavilla johtuen liian rajusti pakatusta datavirrasta, jolloin laadukkaan HD-television omistaja ei saa televisiostaan läheskään sen kaikkea potentiaalia irti. Laadukkaita HD-kanavia sisältävät kanavapaketit saavat uuden televisiosi loistamaan ja harva unohtaa kokemuksen, joka tulee ensimmäistä kertaa hyvästä HD-televisiosta laadukasta HD-lähetystä katsoessa – kuva on niin paljon terävämpi ja kontrasti sekä väritoisto ovat huikean paljon parempia.

Kanavapakettien sisältämiä etuja pähkinänkuoressa:

- Tarjonta on selvästi laajempaa elokuvien, urheilun, musiikin, sarjojen ja dokumenttien muodossa
- Kuva ja ääni ovat selvästi laadukkaampia etenkin HD-kanavilla
- Kanavapaketit ovat laatuunsa nähden erittäin kohtuuhintaisia, jopa edullisia
- Mainoksia ei useimmiten ole ollenkaan

Kanavapaketin tilaaminen

Kanavapaketti on helppo tilata netin kautta muutamalla klikkauksella. Seuraavat tarjoukset ovat tällä hetkellä suosituimpia:

Satelliittikanavat:

Canal DigitalCanal Digital

Canal Digitalin asennus on tällä hetkellä ilmainen ja kanavat sisältävät esimerkiksi Formula 1 –lähetykset sekä SM-liigan ottelut.

Tutustu Canal Digitaliin täällä >>

Antenniverkko:

Plus TVPlus TV

PlusTV:n OmaPaketti maksaa 22,40 eur/kk ja netin kautta tilaaja saa lahjaksi jopa 100 euron lahjakortin S-Ryhmän kauppoihin. Avaus on ilmainen.

Tutustu Plus TV:hen täällä >>

Kannattaako kanavapaketti ottaa satelliitti-, antenni- vai kaapelitelevisioon?

Kanavapakettia valitessasi tulee aina ottaa huomioon, löytyykö sinulta jo valmiiksi laitteet esimerkiksi satelliitti-TV, antenni-TV tai kaapeli-TV lähetyksiä varten, tai oletko valmis hankkimaan kanavapaketin kylkiäisiksi tarvittavat laitteet juuri kyseistä teknologiaa varten.

Eri lähetystavat eroavat hieman toisistaan. Esimerkiksi satelliitti-TV:n valikoima on täysin ylivoimainen muihin verrattuna, mutta se vaatii enemmän laitteistoa, kuten esimerkiksi lautasantennin. Viasat on Suomessa tunnetuin satelliitti-TV:tä tarjoavista yrityksistä ja heidän asennuspakettinsa sisältävät usein ilmaisen laitteiston satelliitti-TV:n vastaanottamiseen. Kun tämä yhdistetään muihin hyvien tarjousten sisältämiin etuihin, ei satelliitti-TV ole välttämättä edes muita kanavapaketteja kalliimpi vaihtoehto.

Satelliittivastaanotin auttaa usein näkyvyysongelmissa, mikä voi auttaa katvealueilla asuvia, joille antenni-TV:n kuva voi olla joskus heikko. Lautasantenni on yleensä helppo asentaa esimerkiksi talon katolle, mutta kerrostaloissa tulee aina selvittää ensin, onko lautasantennin asentaminen esimerkiksi parvekkeelle sallittua vai ei.

Antennitalouksiin sopivien kanavapakettien vastaanottamiseksi tarvitaan ainoastaan digiboksi, joka on varustettu Conax-kortinlukijalla. Nykyisin kyseinen Conax-kortinlukija löytyy käytännössä jokaisesta nykyaikaisesta digiboksista ja HD-televisiosta. Tarkista kuitenkin varmuuden vuoksi että korttipaikka löytyy omista laitteistasi ennen antenni-TV -kanavapaketin tilaamista.

Ilmaiskanavat Suomessa

Suomessa ilmaiskanavia on tällä hetkellä 14 kappaletta. Nämä kanavat ovat monille ihmisille riittäviä tarjonnaltaan, mutta usein vähänkään laadukkaampaa ja laajempaa sisältöä televisiolähetyksiinsä haluava henkilö valitsee niiden lisäksi jonkin maksu-TV kanavapaketin.

YLE tarjoaa ilmaiskanavista seuraavat: YLE 1, YLE 2, YLE Teema ja FST 5, sekä muutamia radiokanavia. Kaupallisista mainosrahoitteisista televisioyhtiöistä ilmaiskanavia tarjoavat MTV3, Nelonen, Sub, JIM, Liv, Urheilukanava, The Voice, Klubi.tv, Iskelmä ja SuomiTV. Usein kanavapaikoilta löytyy myös joitain muita pienempiä ilmaiskanavia, jotka kuitenkin tahtovat tulla ja mennä melko nopeaan tahtiin.

Tietoa kortinlukijoista

Kortinlukijalla tarkoitetaan laitetta, joka tunnistaa maksu-TV –kortin ja muuntaa salatut kanavat sellaiseen muotoon, jossa katsoja pystyy niitä katsomaan. Kortinlukija mahdollistaa siis kanavapakettien tilaamisen ja kanavatarjonnan laajentamisen ja monipuolistamisen, kun ilmaiskanavien lisäksi voit katsella kymmeniä tai jopa satoja muita kanavia. Nykyaikaiset digiboksit ja HDTV:t sisältävät kortinlukijat lähes poikkeuksetta, joten yleensä kanavapakettien tilaamisen jälkeen riittää että asetat kortin kortinlukijaan ja haet uudet kanavat. Suomessa käytetään useimmiten Conax-kortinlukijoita, joten nähdessäsi tuon kyseisen sanan omassa digiboksissasi tai televisiossasi tiedät että se sopii suoraan maksu-TV:tä varten.

HD-kanavapaketit

HD-kanavapaketit eroavat tavallisista kanavapaketeista siten, että niiden seuraamiseen tarvitset HD-digiboksin sekä HD Ready tai Full HD television. HD-kanavapakettien asentaminen käy yhtä kätevästi kuin muidenkin kanavapakettien – tarvitset ainoastaan maksu-TV –kortin, jonka asennat kortinlukijaan. Uudet kanavat näkyvät tämän jälkeen lähes viiveettä.

Lisätietoja eri kanavapaketeista

Canal Digital

Canal Digital on hyvä vaihtoehto kaikille laatuelokuvista, uusimmista sarjoista ja huippu-urheilusta kiinnostuneille. Voit valita kolmesta eri paketista seuraavasti:

Canal+ Total on oikea valinta, jos haluat katsoa elokuvia, sarjoja sekä urheilua, sillä paketti kattaa koko Canal Digitalin tarjonnan. Näet tämän paketin avulla kiinnostavimmat urheiluottelut, uusimmat laatuelokuvat ja palkitut tv-sarjat, jotka näet aina vähintään yhden tuotantokauden edellä muihin kanaviin verrattuna. Tämä on Canal Digitalin paketeista laajin.

Canal+ Film –paketti tarjoaa joka kuukausi vähintään 25 uutta elokuvaa ja Canal+:lla onkin yksinoikeudet lähes kaikkien Hollywoodin merkittävimpien elokuvayhtiöiden kanssa, joten uusimmat huippuelokuvat näkyvät Suomessa aina ensimmäisenä Canal+:lla. Tähän pakettiin kuuluu elokuvien lisäksi suosituimmat televisiosarjat. HBO:n kanssa tehty sopimus mahdollistaa sen, että Canal+:n katsojat näkevät aina ensimmäisinä kaikki tuttujen suosikkisarjojen uusimmat jaksot, sekä kohutuimmat uutuussarjat.

Canal+ Sport –paketti taas on urheilufanien valinta. Erityisesti jalkapallofaneja hemmotellaan laajalla tarjonnalla, joka sisältää esimerkiksi Englannin Valioliigan, Espanjan La Ligan, Italian Serie A:n, Veikkausliigan, UEFA Champions Leaguen, sekä UEFA Europa Leaguen. Näiden lisäksi suorina lähetyksinä näkyvät yleisurheilun Timanttiliiga, Grand Slam –tennisturnaukset, NBA:ta ja paljon muuta.

Canal Digital HD -paketit

Canal Digital tarjoaa myös erittäin laadukkaita HD-paketteja, joiden avulla saat kaiken irti HD-televisiostasi.

Miksi valita Canal Digitalin HD-kanavapaketti?

* Viet TV:n katselun uudelle tasolle
* Saat lisää valinnanvaraa katseluusi
* et maksa ekstraa HD-kanavista, ne sisältyvät pakettiin
* Samassa paketissa myös lasten suosikit, uutiset, harrastekanavat, kotimaiset kanavat
* Saat laadukkaan HD-digiboksin hintaan vain 99 €
* Apunasi nopea asiakaspalvelu
Nautit myös televisiostasi täysin uudella tavalla HD-kanavien avulla:
* 13 viihdyttävää HD-kanavaa
* Urheilun tähdet, uudet elokuvat ja sarjat, luontosarjat ja dokumentit, tiede ja historia
* HD-kanavat sisältyvät paketteihin ilman eri maksua
* HD:n avulla värikylläisemmät sävyt ja terävämpi kuva
* Kotiteatterimaiset muhkeat äänet
* Suurin osa kanavista suomeksi puhuttu tai tekstitetty

Canal Digitalin HD-kanavapaketit sisältävät paketista riippuen esimerkiksi seuraavia kanavia:

- Canal+ Sport HD
- Canal+ Film HD
- Eurosport HD
- BBC HD
- ESPN America HD
- Silver HD
- Nat Geo Wild HD
- Rush HD
- MTV Music Television HD
- History HD
- National Geographic HD
- Animal Planet HD
- Discovery HD Showcase

* Canal Digital jakelee maksukanavia satelliitin kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että tilatessasi Canal Digitalin paketin saat myös lautasantennin ja asennuksen antenniin veloituksetta (Canal+ Total -paketissa asennus ei kuulu hintaan).
* Jos tilaat nyt Viihde HD-kanavapaketin, saat paketin ensimmäiset 3 kuukautta CANAL+ Totalin hinnalla.
* koskee uusia tilauksia. Ensimmäiset 3kk Viihde HD-kanavapaketti hintaan 29.90 €/kk. Tämän jälkeen tilaus jatkuu normaalisti Viihde HD -kanavapaketin tilausehtojen mukaisesti (49.90 €/kk). Hintaan lisätään korttimaksu 4.10€ /kk

Viasat kanavapaketit

Viasat kanavapaketit ovat saatavila sekä antennikoteihin että kaapelitalouksiin. Antennikoteihin Viasat kanavat saa näkymään satelliitin avulla ja tarvittavan kanavapaketin nimi on Viasat Tuplaplatina.

Viasat Tuplaplatina tarjous:

Viasat Tuplaplatinan voi nyt tilata kahdeksi vuodeksi kerralla, jolloin saat 1. vuoden edullisempaan hintaan + 160 euron asennusedun!
12 kk tilaus maksaa 39,95 €/kk, joten hinta on ilman tarjoustakin melkoisen edullinen ottaen huomioon kanavapaketin todella laajan sisällön.

Viasat Tuplaplatina sisältää tällä hetkellä todella laajan kanavapakettitarjouksen:

Viasat Tuplaplatina -paketin tilaajana saat kanavapaketin täydeltä uusimpia elokuvia, Disneyn lastenkanavia, huippu-urheilua ja dokumentteja. Mukana myös Nelonen Sport Pro –kanava. Lisäksi HD-kanavat veloituksetta sekä ilmainen leffakirjasto kotikoneellasi.

Eräs todella hyvä puoli Tuplaplatina –kanavapaketissa on se, että se sisältää Tuplakortin, mikä tarkoittaa sitä, että saat yhdellä katselumaksulla kanavapaketin kahteen television.

Viasat Kulta

Kaapelikoteihin on tarjolla Viasat Kulta –kanavapaketti hintaan 29,95 €/kk. Paketti sisältää esimerkiksi uusimmat elokuvat suosituilta TV1000-kanavilta, huippu-urheilua, Disneyn lastenkanavat ja palkittuja dokumentteja.

Mukana kanavapaketissa tulee myös Suomen monipuolisin urheilukanava – Nelonen Sport Pro, maailman laadukkaimmat jääkiekkosarjat: NHL ja KLH -kaudet finaaleineen, SM-liigan kuukauden pelit ja kevään finaalit, Ruotsin Hockey Allsvenskan. Täysin suvereeni golf-tarjonta Viasat Golfilta ja Nelonen Sport Pro -kanavilta.

Näiden kahden kanavapaketin lisäksi Viasat tarjoaa erittäin mielenkiintoisen palvelun nimeltään Viasat OnDemand. Palvelun avulla voit katsoa elokuvia, dokumentteja, urheilua ja paljon muuta, juuri silloin kun sinulle sopii, paikasta ja ajasta riippumatta. Viasat OnDemand sisältää runsaan määrän vuokrattavia elokuvia, dokumentteja ja live-urheilua. Tämän lisäksi Viasat Tuplaplatina –tilaajille on tarjolla suuri valikoima maksuttomia Play-kanavia, joilta voit seurata vaikkapa lempisarjaasi tai katsoa suosikkielokuvaasi.

Viasat OnDemand –palvelu sisältää siis kaksi osa-aluetta: 1) Vuokrattavat elokuvat, dokumentit ja live-urheilun ja 2) Viasat Tuplaplatina –tilaajille maksuttomat Play-kanavat.

Plus TV

Plus TV –kortti on maksukanavapaketti joka sopii kaikkiin antennitalouksiin. Plus TV –kanavapaketin ehkäpä paras puoli on se, että voit valita haluamasi kanavat täysin vapaasti, jolloin ei enää tarvitse maksaa turhaan kanavista joita et halua katsoa. Säästät siis selvää rahaa verrattuna moniin laajoihin kanavapaketteihin, joissa turhien kanavien määrä on usein suuri.

Plus TV:n Koko Paketti sisältää seuraavat kanavat:

1. MTV3 MAX
2. MTV3 Fakta
3. Sub Leffa
4. Sub Juniori
5. Kino TV
6. Disney Channel
7. Nickelodeon
8. MTV Music Television
9. Eurosport
10. Discovery Channel
11. Urheilukanava +
12. Digiviihde
13. MTV3 AVA

Plus TV –pakettiin kuuluvat myös luonnollisesti kaikki ilmaiset kanavat, kuten Yle TV1, Yle TV2, MTV3, Nelonen, Sub, YLE Teema, YLE FST, Urheilukanava, The Voice, TV Viisi ja JIM.

Plus TV-paketeista pienin on nimeltään Pikku Paketti, joka sisältää kuusi vapaavalintaista kanavaa. Tämä on kätevin tapa hankkia PlusTV –kanavapaketti televisioosi.

Tätä kanavapakettia ei kuitenkaan voi hankkia kaapelitalouksiin, joten jos kuva televisioosi ja digiboksiisi tulee kaapelin kautta, tulee kanavapaketti hankkia esimerkiksi Welholta tai Elisalta, tai satelliitti-TV –kanavapaketti Viasatilta.

Tällä hetkellä PlusTV:n OmaPaketti on erittäin hyvässä tarjouksessa: Avaus on täysin ilmainen ja ensimmäiset kaksi kuukautta tarjotaan täysin veloituksetta.

Kanavapaketti.org on arvosteltu 9.3/10. 8 käyttäjien arvostelua.